Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Augustus

John Williams © The University of Denver
Käännetty kaunokirjallisuus
-80%
2,20 € 11,00 €
Toimitusaika 2-4 arkipäivää

Millaista on nousta maailman mahtavimman valtakunnan johtoon ja olla vastuussa tuhansien ihmisten kohtaloista? John Williamsin kolmas kiitetty romaani Augustus kertoo Rooman valtakunnan perustajasta ja ensimmäisestä keisarista.

Kuvitteellisista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä ja muistelmista koostuva romaani tuo lähelle Gaius Octaviuksen, tulevan keisari Augustuksen elämän ja myös henkilökohtaisen puolen. Romaani kuvaa kiinnostavasti Rooman valtataisteluja, juonitteluja ja poliittisia kriisejä, mutta myös Gaius Octaviuksen perhettä, ystäviä ja vihollisia.

Kampustarina Stonerin ja lännenromaani Butcher’s Crossingin jälkeen Williams osoittaa jälleen kykynsä uudistua kirjailijana. Vuonna 1972 alun perin ilmestynyt Augustus tuo merkittävän historiallisen ajanjakson lukijan ulottuville niin vaikuttavana, että romaani voitti julkaisunsa jälkeen National Book Award -palkinnon. Viimeiseksi jääneellä romaanillaan Williams vakiinnutti paikkansa merkittävien amerikkalaisten kertojien joukossa.

Tekijät
  • John Williams © The University of Denver
    © The University of Denver

Kirjailija
John Williams
Suomentaja
Ilkka Rekiaro
Kannen suunnittelija
Liisa Holm
Lisätiedot
Kustantaja
Bazar
ISBN
9789522795557
Julkaisuvuosi
2018
Sidosasu
Pokkari
Sivumäärä
429 s.
Mitat
111 mm × 179 mm × 29 mm
Paino
228 g
Luokka
Kaunokirjallisuus, Historialliset romaanit, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Kirje- ja päiväkirjaromaanit
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Alkuperäisteos
Augustus

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
Augustus
Augustus
2,20 € 11,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 10% alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.