Onnellisuudesta

Elämme onnellisuuden diktatuurissa. Onnellisuudesta on tullut imperatiivi, sen ympärille on rakennettu kokonainen teollisuudenhaara, käsitteenä se on porvarillistunut ja oikeistolaistunut. Tommi Melender sanoutuu uudessa esseekokoelmassaan irti tästä mutta haluaa silti olla onnellinen. Kukapa ei haluaisi? Melender sukeltaa onnellisuuden kulttuurihistoriaan, aina antiikin Kreikasta Montaigneen, mutta pulpahtaa pinnalle arkisessa ja laman runtelemassa nyky-Suomessa.

Mitä maaninen suhteemme rahaan ja varallisuuteen merkitsee mahdollisuuksillemme olla onnellinen? Onko onni löydettävissä terveydestä, fyysisestä kunnosta ja vakaasta sukupuoli-identiteetistä? Flaubert halveksi onnellisuutta, kun taas Camus'n mielestä sen tavoittelu oli ihmisen velvollisuus - kumpi oli enemmän oikeassa tai vähemmän väärässä? Pitäisikö meidän joissakin tilanteissa vastustaa onnellisuutta? Tästä kaikesta Melender kirjoittaa viisaasti, henkilökohtaisesti, tunnustuksellisestikin. Jos sokraattinen ihanne pitää paikkansa - tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista -, tämän kirjan lukeminen voi tehdä sinut vähän onnellisemmaksi.