Haastattelussa Annukka Cederlöf kirjastaan Tiluksilla. Unelmani maalla

Tänään Kirja-verkkokaupan haastattelussa on vuorossa Annukka Cederlöf. Cederlöf pitää tilaa Vihdissä noin 70 eläimen tilaa, josta myös hänen kirjansa Tiluksilla. Unelmani maalla (WSOY) kertoo.

Annukka Cederlöf © AJ Savolainen

© AJ Savolainen

Maalla asumisessa on parasta oma rauha, luonto ja vapaus olla. Rauhalla tarkoitan sitä, että voi puuhastella omissa askareissaan ja ruveta tuumasta toimeen kun siltä tuntuu.

- Annukka Cederlöf, sinulta on juuri ilmestynyt kirja Tiluksilla. Unelmani maalla, joka kertoo niin sinun ja perheesi tiestä pientilalle Vihtiin ja elämästä maalla. Tilallasi on seitsemisenkymmentä eläintä: hevosia, poneja, aaseja, vuohia, lampaita, nautoja, kaneja, kanoja, ankkoja, sikoja, koiria ja kissoja: perheenjäseniä nekin kaikki. Olet sanonut haastattelussa: ”Olen melkein vihainen itselleni, etten toteuttanut tätä aiemmin”. Miten haaveesi syntyi ja miksi sen toteuttaminen kesti näin pitkään?

"Haaveeni syntyi jo pikkutyttönä. Viihdyin hevostalleilla ja olin intohimoinen eläindiggari. Mummilanikin oli Tampereen keskustassa, eikä kosketuspintaa maalle oikein ollut. Muutamana kesänä pääsin kuitenkin maatilaleireille ja niistä kai se kipinä syttyi

Toteutuminen vei kuitenkin aikaa. En tiennyt maalaiselämästä oikeasti mitään, joten pelko pelkästä romanttisesta mielikuvasta jarrutteli ajatusta. Järki tivasi tarinaa kunnollisen ihmisen mallista, mikä oli aika ahdas, ottaen huomioon, että mallintajana oli mummini, jolle Suomen kaupungistuminen hänen nuoruudessaan oli näkynyt sivistyksenä.

Toisaalta juurtunut elämä kaupungissa oli tuttua ja turvallista. Sen osasin ja sen tiesin. Aivan toisenlainen maailma, millaisena maaseutu minulle näyttäytyi, tuntui aika pelottavalta.

Kun vihdoin muutimme ja tajusin, että kauhukuvat olivat olleet vääriä, tuntui turhauttavalta, että päätöksessä oli mennyt niin kauan. Toisaalta nyt uskon, että 2016 oli juuri se oikea aika muuttaa. Olin siihen kaikilta osin valmis ja elämänvaihe myös mahdollisti sen ehkä hieman helpommin."

- Annukka Cederlöf, olet sanonut, että maalle muutto on tuonut mukanaan pelkkää hyvää: luonto on tullut lähemmäksi ja elämä maistuu nyt oman näköiseltä. Stressin keskellä, vaikeiden vuosien jälkeen, monet meistä haaveilevat maalle muutosta vähintäänkin silloin tällöin. Minkälaisia vihjeitä ja neuvoja haluisit antaa meille? Ja mikä on maalla asumisessa parasta?

"Olen monesti sanonut, ettei pelkän halvemman asunnon perässä kannata ehkä maalle muuttaa, mutta jos maaseutu muuten inspiroi, voi halvempi asunto toimia kannustajana.

Moni asia on kuitenkin mutkikkaampaa maalla. Kannattaa miettiä tarkkaan se, millaista arkea haluaa elää. Onko omat elämykset antoisampia palveluissa, vai omassa puuhastelussa ja luonnossa?

On Vihdin kirkonkylälläkin elokuvateatteri. Se on pieni ja viehättävä ja ehkä juuri siksi olen käynyt enemmän leffassa, kun Helsingissä asuessani. Joku voi ajatella sen olevan pliisu, mutta siinä se ero ehkä onkin. Minä pidän pienestä, selkeästä ja yksinkertaisesta. Maalla suuruutta edustaa vain luonto.

Maalla asumisessa on parasta oma rauha, luonto ja vapaus olla. Rauhalla tarkoitan sitä, että voi puuhastella omissa askareissaan ja ruveta tuumasta toimeen kun siltä tuntuu. Ei ole aikatauluja, eikä harrastaminen kulje kello kädessä. Aikataulut ja toiminnan määrittävät pitkälti luonto.

Kun on valoisaa tai kun myrskyää, on tekeminen aina sen mukaista. Se tuo mukanaan rauhoittavaa nöyryyttä, sellaista, että voi heittäytyä aina siihen, mitä on tarjolla."

- Annukka Cederlöf, Tiluksilla-tilasi eläimiä seuraa yli 200 000 ihmistä somessa. Antero-possun, Roki-vuohen ja Napero-aasin seikkailut hurmaavat niin Instassa kun Facessa. Rauhoittaville eläintarinoille on aina kysyntää! Mitä muuta teet tilallasi kuin hoidat eläimiäsi? Se toki lienee jo itsessään aika kokopäiväistä, eikä vapaapäiviä tunneta!

"Töitä saa tosiaan tehdä seitsemän päivää viikosta. Ainakin jos laskee eläintenhoidon työksi. Toki se välillä työstä käykin ja on päiviä, että väsyttää, ei millään jaksaisi tai kaikki menee pieleen. Se ei kuitenkaan vie viehätystä siitä elämäntavasta mitä nyt toteutan.

Eläinten hoito antaa myös paljon ja se palkitsee. Hyvät päivät, joita on heittämällä suurin osa, ei tuntuisi niin hyviltä, jos ei väliin mahtuisi muutakin. Kontrastit luo elämänmakua ja pidän siitä.

Eläinten hoidon lisäksi pidän verkkokauppaa, suunnittelen tuotteita ja paketoin asiakkaille lähetyksiä. Kirjoittelen pieniä tarinoita Tiluksilla-someen ja kerron tilan eläinasukkaiden mielenjuonteista.

Annukka Cederlöf, Tiluksilla. Unelmani maalla (WSOY)

Emännöin muutamana iltana viikosta tilalla myös tapahtumia, kuten Iltatee-iltoja, joissa vieraat pääsevät tutustumaan tilan eläinasukkaisiin ja istumaan alas tuoreen vastaleivotun sämpylän äärelle. Jonkin verran on myös yksityisiä ryhmäviereiluja, kuten yritysten virkistyspäiviä.

Pidän kuitenkin hieman rajattuna vierailumäärät, koska vierailujen idea on siinä, että eläimiin pääsee tutustumaan. Kun suhde vierailujen ja vapaa-ajan välillä on mallillaan, viihtyvät myös eläimet mielellään kävijöiden seurassa. Se on minulle valtavan tärkeää."

Lue nyt Annukka Cederlöfin Tiluksilla. Unelmani maalla! Osta kirja täältä tai helposti artikkelin alapuolelta!

Takaisin blogiin
Tiluksilla. Unelmani maalla
Tutustu ja osta Tiluksilla. Unelmani maalla -kirja helposti tästä!
33,00 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 10% alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.